Etusivu

Etusivu :: Uutiset :: Haja-asutusalueiden jätevedenkäsittelyn käännekohta?
14.12.2017

Haja-asutusalueiden jätevedenkäsittelyn käännekohta?

Haja-asutusalueiden jätevedenkäsittelyn käännekohta?

LINKKI 2016 -hankkeen loppuraportti on julkaistu. Kenttäkaudella 2016 LINKKI-hankkeessa tehtiin yhteensä 1260 kartoitus- ja neuvontakäyntiä haja-asutusalueilla, ja yhteensä 1805 henkilöä tavoitettiin liittyen haja-asutusalueiden jätevesiin.

Neuvontaa tarjottiin 33:lle hankkeen yhteistyökuntien kanssa valitulle herkälle alueelle. Neuvonnan vastaanotto oli yleisesti ottaen positiivista jätevesilainsäädäntömuutoksiin liittyvästä keskustelusta huolimatta. Jatkuvat lakimuutokset ja epävarma tilanne aiheuttivat asukkaissa epäilystä jätevesiasiaa kohtaan sekä haluttomuutta korjata vanhoja jätevesijärjestelmiä vaatimusten mukaisiksi. Kartoitus ja neuvonta jatkui myös vuonna 2017.

Uusi lainsäädäntö tuli voimaan huhtikuussa 2017 ja samalla aikaisemman jätevesiasetuksen vaatimuksia nostettiin ympäristönsuojelulakiin. Laissa säädetty puhdistuksen vähimmäistaso pysyi samana, mutta jätevesijärjestelmän uudistamisen aikataulua muutettiin. Uusi, 31.10.2019 päättyvä siirtymäaika muutettiin koskemaan vain luokiteltuja pohjavesialueita ja ranta-alueita, joilla rakennukset, joissa jätevedet syntyvät, ovat alle 100 metrin päässä rannasta. Muilla kiinteistöillä jätevesijärjestelmän uudistamiselle on vapaampi aikataulu, mutta se tehdään viimeistään muun lupaa vaativan kiinteistön vesi- tai viemärijärjestelmän remontoinnin yhteydessä.

Kartoitus- ja neuvontakäynnit LINKKI-hankkeessa jatkuivat vuonna 2017. Käyntien raportointi on vielä työn alla, mutta tänä vuonna kenttäkauden aikana tehtiin arviolta noin 760 kartoitus- ja neuvontakäyntiä. Tämä tarkoittaa, että jo lähemmäs 7000 kiinteistöä läntisellä Uudellamaalla on saanut neuvontaa vuodesta 2009 alkaen. Viimeisen kahden vuoden aikana haasteena on ollut muuttaa neuvonnan painopistettä lainsäädännöllisistä teemoista ympäristöllisiin ja terveydellisiin teemoihin. Lainsäädännön muutosten ja siitä syntyneen epävarmuuden johdosta tarve neuvonnalle on ollut suuri. Neuvonnan asiakkaiden piirissä on havaittavissa yhtäältä helpottuneisuutta siirtymäajan poistuessa ja toisaalta päättäväisyyttä jätevesijärjestelmän uudistamiseksi – joko siirtymäajan puitteissa tai oman aikataulun mukaan. ”Ehkä uusi lainsäädäntö voi olla käännekohta haja-asutusalueiden jätevesille ja antaa turvallisen tunteen tehdä vaadittavat korjaukset, jotka ovat olleet monilla alueilla ajankohtaisia jo vuodesta 2004”, pohtii jätevesineuvoja Karolina Örnmark.

Länsi-Uudenmaan hajajätevesihanke LINKKI pyrkii edistämään haja-asutuksen jäteveden käsittelyä yhteistyössä kuntien kanssa. Hankkeeseen osallistuu alueen 8 kuntaa: Hanko, Inkoo, Karkkila, Kirkkonummi, Lohja, Raasepori, Siuntio ja Vihti. Kuntien lisäksi hanketta rahoittaa Uudenmaan ELY-keskus. Hanke liittyy Länsi-Uudenmaan kuntien hajajätevesistrategiaan 2013–2021 ja ympäristöministeriön valtakunnalliseen

jätevesineuvontaan. Hanketta koordinoi Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry ja lisätietoa hankkeesta löytyy verkkosivuilta osoitteesta www.hajavesi.fi.

LINKKI 2016 -hankkeen loppuraportti löytyy osoitteesta: http://www.luvy.fi/fi/julkaisut/?tag=hajavesi

 

Lisätietoja :

Minttu Peuraniemi                                     
projektipäällikkö                    
019 568 2969                                             
minttu.peuraniemi@vesiensuojelu.fi            

Karolina Örnmark
vanhempi jätevesineuvoja
019 5682 968
karolina.ornmark@vesiensuojelu.fi

Katso myös verkkosivut: www.hajavesi.fi ja Jätevesiopas www.vesiensuojelu.fi/jatevesi


Lähettäjä
Hajavesi-hanke
13.12.2017
Viimeksi muokattu
14.12.2017
Teemat: hajavesi, luvy