Liity jäseneksi
Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry:n jäsenenä yhteisösi
- On tehokkaasti mukana läntisen Uudenmaan kattavassa alueellisessa vesiensuojelun yhteistyössä
- Pääsee hyödyntämään LUVY ry:n yli 30 vuoden aikana kerrytettyä alue- ja asiantuntemusta, aloina mm. vesistötutkimus, jätevedet, talousvedet, pohjavedet ja elintarviketutkimukset
- On mukana LUVY ry:n päätöksenteossa
- Linkittyy alan valtakunnallisiin verkostoihin, mm. Suomen Vesiensuojeluyhdistysten Liitto ry:n
Jäsenmaksut
Jäsenmaksun suuruus määräytyy erityyppisillä yhteisöillä seuraavasti:
- Kunnille: asukasluvun mukaan
- Teollisuuslaitoksille ja yrityksille: suhteutettuna ympäristövaikutuksiin
- Pienyhteisöille ja yhdistyksille: jäsenmäärän mukaan
Jäsenmaksu määräytyy perusmaksuyksiköiden määrän ja maksuyksikön hinnan perusteella (31 euroa vuonna 2011). Esimerkiksi pienillä yhdistyksillä jäsenmaksu on yleisimmin 2-3 jäsenmaksuyksikköä (vuonna 2011 noin 62-93 euroa vuodessa).
Jäsenyyden hakeminen
LUVY ry:n jäseneksi voi liittyä yhdistyksen toiminta-alueella toimiva oikeuskelpoinen yhteisö. Jäseneksi voivat liittyä alueen kunnat, teollisuuslaitokset sekä muut yritykset ja yhteisöt. Yksityishenkilö ei voi liittyä jäseneksi, mutta voi tehdä yhteisössä aloitteen jäsenyyden hakemiseksi.
Jäsenyyttä haetaan vapaamuotoisella hakemuksella, joka osoitetaan yhdistyksen hallitukselle. Hakemus postitetaan osoitteella Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry/hallitus, Länsi-Louhenkatu 31, 08100 Lohja. Jäsenyyttä voi hakea myös käyttämällä e-lomaketta, joka lähetetään sähköpostitse.
Lisätietoa jäsenyydestä
Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry:n säännöt (pdf)
Tiedote 20.11.2011: Yhdistyksen jäsenyys (pdf)
