yhdistys

Yhdistyksen historia

Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry julkaisee 40-vuotisen toimintansa juhlistamiseksi historiaansa verkkosivuillaan. Ensimmäiseksi julkaistava osuus kertoo yhdistyksen perustamisesta sekä toiminnan alkutaipaleesta. Verkkohistoria täydentyy vähitellen aihe aiheelta siten, että uutta aineistoa lisätään muutaman kuukauden välein. Historia perustuu yhdistyksen arkistoaineistoon, toiminnassa mukana olleiden eri henkilöiden haastatteluihin sekä lehdistön uutismateriaaliin. Kuvat ovat peräisin yhdistyksen arkistosta. Historian kokoamistyöstä vastaa lohjalainen tutkija Torsti Salonen.

Yhdistys on edistänyt vesiensuojelua toiminta-alueellaan jo yli 40 vuoden ajan. Yhdistystä perustettaessa keskeisellä sijalla oli ratkaista alueen kuntien ja teollisuuden vesiensuojelun edistämisen ja tutkimuksen tarpeet. Näitä olivat mm. jätevedenpuhdistamoiden vesiensuojelutyön tukeminen ja vesistöjen ja merialueiden seuranta. 1990-luvulla toimintaan tuli mukaan aiempaa enemmän myös muita ympäristönsuojelun konsultointeja kuten ilmansuojeluun ja jätehuoltoon liittyviä tehtäviä ja yhdistyksen nimi muutettiin vesiensuojeluyhdistyksestä Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry:ksi.

Lohjalla alkoi elintarvikelaboratorion toiminta Lohjan seudun kansanterveystyön kuntayhtymän elintarvike- ja ympäristölaboratoriona jo vuonna 1947 lihan- ja maidontarkastamona. Vuonna 1977 laboratorio sai entisen lääkintöhallituksen hyväksynnän vesijohtoveden mikrobiologiseksi tutkimuslaboratorioksi. Kunnalliseksi elintarviketutkimuslaitokseksi laboratorio hyväksyttiin vuonna 1981. Kansanterveystyön kuntayhtymän purkauduttua kuntayhtymän vesi- ja elintarvikelaboratorio liittyi yhdistyksen laboratorioon.

Yhdistyksen juhlajulkaisu tehtiin 25-vuoden merkkipaalu saavutettaessa elokuussa 2000. Tällöin yhdistyksen palveluksessa oli 16 vakituista ja 5 määräaikaista työntekijää. Yhdistykseen oli vuotta aikaisemmin liitetty elintarvikelaboratorio, mikä laajensi yhdistyksen toimintasektoria taas aiempaan verrattuna. Nykyään yhdistys työllistää n. 30 työntekijää. Toiminta vanhassa Tehtaankadun toimipisteessä muuttui turhan tiivistunnelmaiseksi työntekijämäärän kasvun myötä. Yhdistys muuttikin uusiin toimitiloihinsa Länsi-Louhenkadulle vuoden 2011 lopulla.

Yhdistyksen toiminnanjohtajat ja muu henkilökunta ovat olleet vahvasti vaikuttamassa yhdistyksen kehittymiseen nykyiseen laajuuteensa. Yhdistyksellä on ollut historiansa aikana 4 toiminnanjohtajaa.

 

Yhdistyksen toiminnanjohtajat:

DI Stig Lönnqvist (1975–1994)

FM Juhani Ilmola (1995–1996)

FT Pekka Ihalainen (1997–2006)

MMM Jaana Pönni (2006–)