yhdistys

Yhdistys verkossa

Etusivu :: Yhdistys verkossa :: Yhdistys :: Historia :: Vesiensuojelun varhaisvaiheet

Läntisen Uudenmaan vesiensuojelu käynnistyy

1. Vesiensuojelun varhaisvaiheita

Lohjanvesistön rannoilla oltiin edelläkävijöitä suomalaisessa vesistönsuojelussa. Vuonna 1907 Lohjanjärven rannalla Pitkäniemessä alettiin valmistaa sulfaattiselluloosaa Mustion ruukinpatruunan Hjalmar Linderin rakennuttamassa tehtaassa. Jo saman vuoden syyskuussa lohjalaiset laativat viranomaisille valituksen siitä, että ”tehtaasta lasketaan pahantapaista vettä tehtaan läheisyydessä olevaan Lohjan järveen mikä pilaa ympäristössä olevan veden kuin myöskin mahdollisesti järvessä olevat kalat.” Tämän valituksen tuloksena asetettu komitea esitti Suomeen vesiensuojelulakia, mutta hanke hautautui suuriruhtinaskunnan virastoihin.

Vesiensuojelusta säädettiin ensi kerran vasta puoli vuosisataa myöhemmin, kun vesilaki tuli voimaan vuonna 1961. Samalla vuosikymmenellä erityisesti Lohjanjärven tila heikkeni huomattavasti yhdyskuntajätevesien lisääntyessä, uuden teollisuuden myötä sekä maa- ja metsätalouden lannoitteiden käytön kasvaessa. Helsingin kaupunki alkoi ottaa raakavettä Hiidenvedestä, joka vähensi virtaamaa Lohjanjärveen ja alapuolisiin vesistöihin. Jopa Aurlahdessa uiminen jouduttiin kieltämään vuonna 1972. Tietoisuus ja huoli alueen vesistöjen tilasta kasvoi. Eri tahot tekivät omia tutkimuksiaan ja selvityksiään, mutta kokonaiskuvaa tilanteesta oli vaikea saada.

1960-luvulla Suomeen oli perustettu useita alueellisia vesiensuojeluyhdistyksiä ja vuonna 1973 aloitti niiden yhteistyöjärjestö Suomen Vesiensuojeluyhdistysten Liitto ry. Yhdistykset olivat ennen muuta aatteellisia ja niiden tarkoitus oli edistää alueensa vesistöjen tutkimusta ja suojelua. Jotkut yhdistykset tuottivat myös palveluja. Eri puolella Suomea, myös läntisellä Uudellamaalla, oli erityisesti ranta-asukkaiden toimin perustettu paikallisia järvikohtaisia vesiensuojeluyhdistyksiä.

Vesilain vaatimusten mukaisesti kunnat ja teollisuus tehostivat jätevesiensä puhdistusta 1960–1970-luvun vaihteessa. Vesilainsäädäntö asetti myös seurantavelvoitteita, joita pääosin tekivät kaupalliset konsulttiyritykset. Lohjan kaupungin vuonna 1974 käynnistyneen jätevedenpuhdistamon yhteyteen valmistui kunnallinen vesilaboratorio, jonka johtoon palkattiin DI Stig Lönnqvist.

Kuva 1.1. Arja Santamäki näytteenotossa Lohjanjärven Aurlahdella 1980-luvulla.

 

2. Vesiensuojeluyhdistyksen perustaminen

Lohjan silloisen kaupunginjohtajan Toivo Peltosen ja Stig Lönnqvistin välisissä keskusteluissa nousi esille alueellisen vesiensuojeluyhdistyksen perustaminen läntiselle Uudellemaalle. Tavoitteena oli saada kunnat ja yritykset yhteistyöhön saman organisaation kautta. Valmistelun annettiin Länsi-Uudenmaan seutukaavajohtajan Raimo Jouhikaisen johtamalla työryhmälle, sillä seutukaavaliitto teki perustehtävänsä yhteydessä ympäristöselvityksiä ja sen jäseninä olivat alueen pohjoisosan kunnat. Alueen eteläisellä osalla oli oma seutukaavaliittonsa.

Valmistelutyöryhmä järjesti Länsi-Uudenmaan vesiensuojeluyhdistyksen perustavan kokouksen 27. elokuuta 1974. Sen puheenjohtajana oli Pohjan kunnanjohtaja Karl-Erik – Kalle – Lindqvist ja sihteerinä Stig Lönnqvist. Kokouksessa olivat edustajat osasta alueen kunnista ja teollisuuslaitoksista sekä paikallisista vesiensuojeluyhdistyksistä. Eteläisen läntisen Uudenmaan ruotsinkielisenemmistöiset kunnat eivät lähteneet mukaan hankkeeseen ja alueen seutukaavajohtaja Stig Häggström kritisoi hanketta – ehkä osin siksi, että valmistelussa etelä oli sivuutettu. Toisaalta Karjaan kauppalanjohtaja Sigurd Slätis ja kunnanjohtaja Lindqvist tukivat yhdistyksen perustamista, virtasihan Mustionjoki Lohjanjärvestä mereen juuri heidän johtamiensa alueiden lävitse.

Kokous päätti perustaa vesiensuojeluyhdistyksen. Sen perustamisvaiheen puheenjohtajaksi valittiin Karl-Erik Lindqvist, joka työskenteli voimakkaasti saadakseen läntisen Uudenmaan eteläosan kunnat mukaan yhdistykseen. Lohjan kaupungin ja kunnan sekä Vihdin lisäksi vain Pohjan kunta oli jäsen alusta alkaen. Alueen merkittävimmät teollisuuslaitokset olivat myös mukana perustamisessa aina Karkkilasta Lohjan kautta Hankoniemelle saakka. Yhdistyksen sihteeriksi otettiin Stig Lönnqvist.

Jo perustamisvaiheessa syntyi julkista keskustelua yhdistyksen tavoitteista. Keskittyisikö se vain aatteelliseen vesiensuojelutyöhön ja tiedottamiseen, vai annettaisiinko sille myös omia tutkimustehtäviä. Aatteellisuutta painottavat toivat myös esille huolestumisensa siitä, että äänivalta yhdistyksessä painotettiin siten, että valta oli jätevesiä tuottavilla kunnilla ja yrityksillä. Pelättiin, että yhdistyksestä tulee niiden propagandaväline.

Toiminnan ensi vaiheessa keskityttiin alueellisen kattavuuden parantamiseen. Sen tueksi saatiin Vesihallitus, joka lausunnossaan piti tärkeänä, että kaikki läntisen Uudenmaan kunnat olisivat mukana yhdistyksessä. Etelässä oli pyrkimystä jopa oman yhdistyksen perustamiseen ja epäluuloja Lohjaa kohtaan. Se oli ollut aloitteellinen perustamisasiassa ja antanut jätevedenpuhdistamolla sijainneen vesilaboratorionsa sekä kemistinsä yhdistyksen käyttöön. Jotkut ottivat kielikysymyksenkin esille, vaikka yhdistystä perustettaessa oli korostettu sen kaksikielisyyttä.

Merkittävä askel otettiin, kun Karjaan kauppala päätti jo syksyllä 1975 liittyä jäseneksi. Sen kauppalanjohtaja Sigurd Slätis valittiinkin yhdistyksen ensimmäiseksi varsinaiseksi puheenjohtajaksi saman vuoden marraskuussa. Hiidenveden säännöstelyn vuoksi oli tärkeää, että myös Helsingin kaupunki saatiin mukaan toimintaan. Heti perustamisen jälkeen olivat myös Karkkilan kaupunki sekä Pusulan kunta liittyneet yhdistykseen.

Kuva 2.1. Vesiensuojeluyhdistyksen perustaminen uutisoitiin Länsi-Uusimaassa 28.8.1975.

Kuva 2.1. DI Stig Lönnqvist oli yhdistyksen ensimmäinen toiminnanjohtaja vuosina 1975–1994.


3. Alueellinen ja aatteellinen kattavuus

Vuodesta 1977 tuli nuoren yhdistyksen toiminnan vakiinnuttamisen vuosi. Silloin Tammisaari päätti liittyä yhdistykseen tiukan poliittisen väännön jälkeen. Kaikkialla ymmärrettiin, että alueen vesistöjen kannalta on välttämätöntä että suojelutoiminta keskitetään yhteen organisaatioon. Alueellisesta kattavuudesta tuli lähes täydellinen, kun saman päätöksen tekivät myös Hangon kaupunki sekä Inkoon, Karjalohjan, Siuntion ja Sammatin kunnat. Pohjoisessa vain Nummen kunta jäi yhdistyksen ulkopuolelle, kunnes se Pusulan kanssa tehdyn kuntaliitoksen jälkeen tuli mukaan vuonna 1981. Koko toimialue tuli edustetuksi sen jälkeen, kun silloinen Tenholan kunta liittyi vuonna 1983 ja Kirkkonummen kunta vuonna 1987.

Lähes kaikki vesiensuojelun kannalta merkittävimmät teollisuuslaitokset olivat jo perustamassa yhdistystä. Niihin kuuluivat molemmat lohjalaiset paperitehtaat, silloinen Joutseno-Pulp Oy:n Lohjan tehdas ja Metsäliiton teollisuus Oy:n Kirkniemen tehdas. Lohjanjärven rannalla sijaitsi myös Oy Lohja Ab:n kalkki- ja sementtiteollisuus ja yläjuoksulla Kymin Oy:n Högfors -valimo Karkkilassa. Mustionjoen varrelta yhdistykseen liittyi Ovako Oy:n Åminneforsin tehdas ja meren rannalta Oy Koverhar Ab:n terästehdas, Rautaruukki Oy:n Lappohjan tehdas sekä Suomen Forsiitti-Dynamiitti Oy Hangosta. Siuntionjoen vesistön kannalta tärkeää oli saada yhdistyksen jäseneksi myös Paraisten Kalkkivuori Oy:n Muijalan mineriittitehdas.

Aatteellisten yhdistysten mukaantulossa oli alussa epäröintiä, joka saattoi johtua epätietoisuudesta yhdistyksen tarkoitusperistä. Kun muutaman vuoden aikana havaittiin, ettei yhdistyksestä tullut jätevesien tuottajien äänitorvea, ennakkoluulot hälvenivät ja vuosien 1977–1979 aikana jäseniksi tuli useita paikallisia vesiensuojeluyhdistyksiä. Maataloustuottajat olivat olleet mukana jo alusta lähtien. Yhdistyksen aatteellisuuden näkyvyyttä auttoi vahvistamaan, kun vuonna 1978 sen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin amanuenssi Kalevi Keynäs Helsingin Yliopiston Tvärminnen eläintieteelliseltä asemalta. Hän oli ollut mukana jo perustavassa kokouksessa ja epävirallinen yhteistyö yhdistyksen sekä Tvärminnen kanssa oli käynnistynyt heti sen jälkeen.

Kuva 3.1. FM Kalevi Keynäs johti vesiensuojeluyhdistyksen hallitusta vuosina 1978–1992.

Kuva 3.2. Yhdistyksen jäsenyys toi kunnille mahdollisuuden käyttää sen palveluja uusien jätevedenpuhdistamojen hoidon parantamisen. Stig Lönnqvist neuvomassa puhdistamonhoitajaa.