Etusivu

Etusivu :: Uutiset :: VillageWaters-hanke etsii uusia keinoja hajajätevesipäästöjen hallintaan
17.02.2016

VillageWaters-hanke etsii uusia keinoja hajajätevesipäästöjen hallintaan

VillageWaters-hanke etsii uusia keinoja hajajätevesipäästöjen hallintaan

Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry ja Novago Yrityskehitys Oy ovat yhdessä Luonnonvarakeskus Luken ja Suomen ympäristöopisto Syklin kanssa saaneet rahoituksen kolme vuotta kestävälle kansainväliselle hankkeelle "VillageWaters – Water Emissions and their Reduction in Village Communities".

Hankkeen tavoitteena on etsiä ja jakaa kokemuksia parhaista haja-asutusalueiden jätevesiratkaisuista ja näin vähentää jätevesistä aiheutuvia ympäristöhaittoja koko Itämeren alueella. Hankkeessa on Suomen lisäksi mukana kumppaneita Virosta, Latviasta, Liettuasta, Puolasta ja Ruotsista. Vuosina 2016–2019 toteutettava hanke saa osarahoituksen EU:n Interreg Baltic Sea Region 2014–2020 -ohjelmasta.

Eri maissa hankkeeseen mukaan valituissa pilottikohteissa etsitään kustannustehokkaita ja ympäristön kannalta parhaita ratkaisuja haja-asutusalueiden jätevesien käsittelyyn. Suomen pilottikohteet valitaan Länsi-Uudeltamaalta. Mukaan on tarkoitus valita yksittäisiä kotitalouksia sekä pieni kyläkokonaisuus, rajatun vesimuodostuman äärellä. Näin kylän jätevesihuoltojärjestelmän uudistamistoimien vaikutukset vesistöön voidaan mitata ja toimien vaikutukset arvioida.

Vesistövaikutusten lisäksi hankkeen aikana pilottikylien jätevesijärjestelmiä tarkastellaan teknologisista, taloudellisista, ympäristöllisistä ja sosiaalisista lähtökohdista. Tarkastelua varten Luonnonvarakeskus räätälöi mallin järjestelmien koko elinkaaren aikaisten vaikutusten arviointiin. "LUVYn toimenpiteet ovat osa hanketyötä, jonka tavoitteena on luoda testattu työkalu, joka auttaa sopivan järjestelmän valinnassa", kertoo hankepäällikkö Maija Venäläinen LUVYsta.

Novago Yrityskehityksen osuus hankkeessa on löytää yhteistyökumppaneita jätevesihallinnan ratkaisuja tarjoavista yrityksistä ja kyläyhteisöistä sekä etsiä tekijöitä toteutuskelpoisiin ja eritasoisiin ratkaisuihin yksittäisistä talouksista koko yhteisöön.

Lisätietoja:

Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry
asiantuntija, Minttu Peuraniemi
0504320697
minttu.peuraniemi@vesiensuojelu.fi
Novago Yrityskehitys Oy
ohjelmajohtaja Erja Vaarala
0443740079
erja.vaarala@novago.fi

 

 

 


Lähettäjä
LUVY
17.02.2016
Teemat: hajavesi, luvy