Etusivu

Etusivu :: Uutiset :: Hankoniemen pistekuormitus on nyt keskitetty eteläiselle merialueelle
15.12.2017

Hankoniemen pistekuormitus on nyt keskitetty eteläiselle merialueelle

Hankoniemen pistekuormitus on nyt keskitetty eteläiselle merialueelle

Hangon merialueen ja Bengtsårin vesien yhteistarkkailu vuonna 2016 noudatti ns. suppeata tarkkailuohjelmaa, joka sisältää vain vuosittaisen veden laadun tarkkailun.

Tarkkailualueen pistemäisestä kuormituksesta lähes kaikki kohdistui vuonna 2016 Hankoniemen eteläpuolelle, koska Oy ViskoTeepak Ab:n kuormitus loppui syksyllä 2014 kun jätevedet alettiin johtaa Hangon Suursuon puhdistamolle. Hangon kaupungin Suursuon jätevedenpuhdistamon jätevesimäärä muodostaa valtaosan (n. 70 %) Hangon merialueelle johdetusta jätevesimäärästä. Veteen johdetun BHK7-kuormitus on vaihdellut viime vuosina, mutta aivan viime vuosina on kokonaismäärässä ollut havaittavissa lievää vähenemistä. 1980-luvun määriin verrattuna kuormitus on laskenut selvästi.

Meren kannalta pistekuormituksen ravinnekuormitus on keskeisessä asemassa. Alueen pääpistekuormittajat ovat Hangon Puhdistamo Oy: teollisuusjätevedenpuhdistamo sekä Hangon kaupungin Suursuon puhdistamo. Nämä vastaavat yhdessä kokonaan alueen pistekuormituksesta. Fosforin kokonaiskuormitus on viime vuosina ollut lievässä laskussa, mutta vuonna 2016 fosforikuormitus nousi hieman edellisten vuosien tasosta. Typen osalta trendi oli kasvava vuoteen 2002 asti, mutta sen jälkeen typen kokonaiskuormitus on laskenut aivan ihan viime vuosiin asti, jolloin kuormitus on pysynyt melko vakaana.

Pistekuormituksen ohella merialueelle kohdistuu maa-alueilta tulevaa hajakuormitusta. Hangon lähialueilla ei kuitenkaan esiinny laajempia maatalousalueita, joten maataloudesta johtuva hajakuormitus on tarkkailualueella pieni Bengtsårin sisäosia lukuun ottamatta. Voimakkaiden vesivirtauksien seurauksena tarkkailualueen veden laatuun vaikuttavat sitä vastoin sekä pohjoisen Itämeren että läntisen Suomenlahden yleistila.

Hangon eteläinen merialue

Hyvien sekoittumisolosuhteiden seurauksena jätevesipäästöjen suorat vaikutukset veden laatuun ovat yleensä olleet lievät. Kuormitus on ajoittain näkynyt hieman kohonneina ammoniumtyppi- ja bakteeripitoisuuksina pintavedessä. Selvimmin tämä on ollut havaittavissa talvisin, kun meri on ollut jään peittämä. Talvella 2016 meri pysyi sulana Bengtsårin aluetta lukuun ottamatta, ja sielläkin meri oli jään peitossa aika lyhyen ajan. Tämä johti siihen, että myös lopputalvella veden sekoittumisolosuhteet olivat näytteenottohetkellä hyvät. Eteläisen merialueen jätevesipäästöjen vaikutuksia on yleisesti ottaen hyvin harvoin ollut havaittavissa selvänä veden laadun muutoksena. Tämä koskee myös Tulliniemen eteläpuolta missä on viime vuosina seurattu Hangon ulkosataman mahdollisia vaikutuksia veden laatuun.

Suursuon kaatopaikka

Suursuon suljetun kaatopaikan suorat vesistövaikutukset ovat viime vuosina olleet lieviä. Kaatopaikan ja puron välille rakennetun maavallin läpi pääsee ilmeisesti ajoittain jonkin verran lika-aineita ojaan, mutta puron varrella esiintyvä hajakuormitus heikentää veden laatua selvästi kaatopaikkaa enemmän. Kaatopaikkapuron veden laadussa on aivan viime vuosina ollut havaittavissa selvää paranemista.

Hangon pohjoinen merialue

Hangon pohjoisella merialueella ei ole varsinaista pistekuormitusta. Veden sekoittumisolosuhteet ovat tälläkin osa-alueella varsin hyvät ja veden laatu oli analysoitujen näytteiden perusteella hyvä vuonna 2016. Vedestä mitatut klorofylli-a-pitoisuudet olivat kesällä 2016 korkeampia kuin niemen eteläpuoleisella merialueella. Alueen itäosassa pohjanläheisessä vedessä on loppukesäisin havaittavissa lievää happipitoisuuden alenemista. Alusveden hapenkyllästys oli kesällä 2016 edellisvuosia parempi.

Forcitin edusta

Forcitin edustalla jätevesipäästöt ovat nykyään hyvin harvoin havaittavissa suoraan veden laadun muutoksena. Suurin muutos tapahtui 2000-luvun alussa, jolloin tehtaan typpipäästöt putosivat murto-osaan aikaisemmasta tasosta. Kesällä 2016 alusveden happitilanne oli edellisiin vuosiin verrattuna selvästi parempi.

Alueella mitatut veden klorofyllipitoisuudet ovat yleensä olleet hieman korkeampia kuin muualla Hangon pohjoisella merialueella, mutta vuosien välinen vaihtelu on ollut aika suuri.

Bengtsårin alue

Bengtsårin alue on koko tarkkailualueen osa-alueista ongelmallisin. Syvänteiden voimakkaat happiongelmat ovat jokavuotisia. Kesäisin happi loppuu tai vähenee hyvin voimakkaasti alueen syvissä osissa. Vuonna 2016 happitilanne kehittyi heikoksi, mutta tilanne oli vähän parempi kuin vuonna 2015 jolloin happi oli lähes loppu jo 10 m syvyydessä. Happiongelmat aiheuttavat sen, että pohjasedimentteihin sidottuja ravinteita alkaa liueta veteen ja nostaa alusveden ravinnepitoisuuksia monikymmenkertaisiksi. Tämä sisäinen rehevöityminen on vesistön kannalta valitettavaa, koska se lisää vesistöön kohdistuvaa ravinnekuormitusta. Oy ViskoTeepak Ab:n typpikuormitus on pitkällä aikavälillä vähentynyt selvästi, kunnes se syksyllä 2014 loppui kokonaan. Vesistössä on havaittavissa lievä typpipitoisuuden aleneminen verrattuna 1980-luvun tilanteeseen, mutta muuten veden laadussa ei ole tapahtunut selviä muutoksia viime vuosina. Eri vuosien ja vuodenaikojen välillä esiintyy tiettyä vaihtelua, mutta jätevesikuormitukseen liittyviä veden laadun muutoksia ei ole moneen vuoteen ollut havaittavissa.

Julkaisu: Hangon merialueen ja Bengtsårin vesien yhteistarkkailun yhteenveto vuodelta 2016

 

Lisätietoja:

Ralf Holmberg
vesistöasiantuntija
+358445285010
ralf.holmberg(at)vesiensuojelu.fi


Lähettäjä
LUVY
15.12.2017
Viimeksi muokattu
02.02.2018
Teemat: luvy