Etusivu

Etusivu :: Uutiset

Uutiset

Tilaa LUVYn tuoreimmat uutiset RSS-syötteenä!

RSS
10.07.2018

Siuntionjoen ja Pikkalanlahden tila yhteistarkastelussa vuonna 2017

Siuntionjoen vesistön ja Pikkalanlahden yhteistarkkailujen tuloksia tarkasteltiin vuonna 2017 ensimmäistä kertaa jätevesikuormittajien teettämässä yhteisessä vuosiyhteenvetoraportissa. Tarkastelemalla koko vesistöaluetta latvoilta merenlahdelle saakka voidaan parhaiten havaita kuormituksen muutosten vaikutuksia vesistökokonaisuuden tilaan. Paikoitellen pistemäinen kuormitus heikensi väliaikaisesti veden laatua, mutta edellisvuosien tapaan kuormituksesta merkittävä osa oli maa-alueilta tulevaa hajakuormitusta.
Teemat: luvy, vesientila
04.07.2018

Hankoniemen merialueen veden laadussa ei merkittäviä muutoksia vuonna 2017

Hangon merialueen pistemäisestä kuormituksesta käytännössä kaikki kohdistui vuonna 2017 Hankoniemen eteläpuolelle. Veden laadussa ei viime vuosina ole tapahtunut selkeitä muutoksia.
Teemat: luvy