


LUVYn pintavesitiimi on saanut tuoretta osaamista
Pintavesitiimimme palvelee asiantuntevasti ja ammattitaidolla veden pinnalla ja pinnan alla. LUVYn pintavesitiimin kokoonpano sai vahvistusta, kun FT Heidi Tanttu liittyi joukkoomme alkukesästä 2021. Heidin myötä tiimiin saatiin mm. tuoretta pohjaeläinosaamista sekä...
Toiminnanjohtaja Jaana Pönni 60-vuotishaastattelussa: ”En jää eläkkeelle ennen kuin kalatiet on tehty”
LUVYn toiminnanjohtaja Jaana Pönnillä on ollut vaiheikas ura ympäristönsuojelun parissa Lohjalla. Taitava neuvottelija ja tehokas organisoija hankki uransa alkuvaiheessa 16 vuoden kokemuksen Lohjan kaupungin ympäristönsuojelussa. Kuluvana vuonna 16 vuotta tulee...
Esittelyssä LUVYn hankejohtamistiimi – innovatiivisuutta ja tavoitteellisia ponnistuksia vesistöhankkeiden toteuttamiseksi
Kuva: Hankejohtamistiimimme ohjaksissa hankkeita ideoidaan ja toteutetaan. Tutustu LUVYn hankejohtamistiimiin, jonka kokoonpanossa vaikuttavat toiminnanjohtajamme Jaana Pönni sekä asiantuntijamme Juha-Pekka Vähä, Jussi Vesterinen, Anu Suonpää-Espinola, Katja Pellikka...
Esittelyssä LUVYn virtavesikunnostustiimi – pitkäjänteistä hanketoimintaa virtavesien monimuotoisuuden ja elinvoiman edistämiseksi
Kuva: Virtavesikunnostustiimimme tavoitteena on luonnontilaisen kaltainen uoma ympäristöineen. Tutustu LUVYn virtavesikunnostustiimiin, jonka keskiössä toimivat asiantuntijamme Juha-Pekka Vähä, Joonas Tammivuori ja Aki Mettinen. Virtavesiä – jokia, puroja ja noroja –...