Valitse sivu

Mikä LUVY on?

Mikä LUVY on?

LUVY on aatteellinen yhdistys, joka on perustettu vuonna 1975 edistämään vesiensuojelua toiminta-alueellaan Länsi-Uudellamaalla. Myöhemmin toiminta on laajentunut käsittämään myös ympäristönsuojelun ja ympäristöterveyden, ja tällä hetkellä LUVY edistää vesiensuojelua, ympäristönsuojelua ja ympäristöterveyttä.

Tunnemme alueen vesistöt ja toimijat yli 40 vuoden kokemuksella.
Tutustu yhdistyksen tarinaan >>

Toiminta-alue

Toiminta-alueemme määräytyy pääsääntöisesti vesistöjen valuma-alueiden mukaan, kuntarajoja mukaillen. Tutkimme ja suojelemme toiminta-alueemme vesistöjä, kuten Karjaanjoen ja Siuntionjoen vesistöalueita sekä Hankoniemen ja Tammisaaren-Inkoon-Kirkkonummen rannikko- ja saaristoalueita. Alueella sijaitsevat Etelä-Suomen suurimmat järvet – Lohjanjärvi ja Hiidenvesi – sekä Suomen ainoa vuonoksi luettu lahti eli Pohjanpitäjänlahti.

LUVY vaikuttaa vesiensuojeluun myös valtakunnallisesti. Olemme Suomen Vesiensuojelun Keskusliitto ry:n jäsen ja osallistumme vesiensuojelun säädöksien, ohjelmien ja toimintatapojen kehittämiseen valtakunnallisella tasolla.

Yhdistys on alueen vesiensuojelutyön pysyvä yhteistyöfoorumi ja tietopankki. Jäseneksemme voivat liittyä alueella toimivat kunnat, yritykset ja muut yhteisöt. Tule mukaan toimintaamme!

Ravinnekuidun levitys Niemenkylän kartanolla Vihdissä

Ravinnekuidun levitys Niemenkylän kartanolla Vihdissä

Hiidenveden rannalla, Niemenkylän kartanon pellolle levitettiin kalkkistabiloitua ravinnekuitua yhteistyössä Hiidenveden kunnostus -hankkeen kanssa. Ravinnekuitu levitettiin toukokuun puolivälissä, kun maa oli sopivan kuiva. Hankkeessa on tarkoitus seurata ravinnekuidun levityksen vaikutuksia maaperään ja pellon viljavuuteen.

Tilaa uutiskirjeemme

Valitse uutiskirjeet